Kumppanuustoiminta | Kumppanuustoiminta |
|
Pihlajamäen yhdyskuntatyö on sosiaaliviraston aikuispalveluiden alaista toimintaa. Pohjoinen sosiaaliasema ylläpitää Pihlajamäen lähiöasemaa ja sen toiminnasta vastaa alueen yhdyskuntatyöntekijä. Tämän lisäksi yhdyskuntatyö on mukana seuraavissa Pihlajamäessä toimivissa hankkeissa. Face it - kohdennettua nuorisotyötä valokuvauksen ja kulttuuritoiminnan keinoin. Hankkeen avulla on tarkoitus puuttua nuorten häiriökäyttäytymiseen tarjoamalla heille mielekästä tekemistä valokuvauksen, musiikin ja yhdessäolon keinoin. Ohjaaja Kalliolan nuoret Ilkka Rantanen Junnujen iltaleksuKalliolan nuorten ohjattua iltatoimintaa junnuille Lähiöprojektin tuella. Junnukertsi toimii Liusketie 3:ssa Lähiöaseman lisätiloissa maanantaisin kello 17–19.00, ja sinne ovat tervetulleita kaikki 9–12 -vuotiaat. Pihlajamäki goes Blues Pihlajamäki goes Blues tapahtuma toteutetaan aluetyön ja Pihlajamäki-Seuran yhteistyönä aina kesäkuussa. Aluetyöntekijä koordinoi tapahtuman ja siihen liittyvän vapaaehtoistyön. Tapahtumalla halutaan edistää alueen eri-ikäisten asukkaiden päihteetöntä yhteistoimintaa ja tarjota Pohjois-Helsingin asukkaille laadukkaita blues-ja rytmimusiikin elämyksiä. Kylätalkkarit ja Kotlähettiläät Pihlajamäen lähiöaseman työllistämisprojektit joiden avulla tarjotaan pitkäaikaistyöttömille mielekäs tapa valmentua työelämään. Samalla tuotetaan Pihlajamäen ja Pihlajiston ikäihmisille tärkeitä palveluita, jotka helpottavat vanhusten kotona asumista sekä yksinäisyyttä. Tarjottuja palveluita ovat: Kauppa-apu Ulkoilu- ja seurusteluapu Kevyet kodin siistimistyöt - sovitaan erikseen Kylätalkkarit auttavat lamppujen ja hyllyjen asennuksissa sekä pienissä kodin remonttihommissa. Palstaviljelyhanke Pihlajamäen lähiöasema vuokraa kolmea aarin mittaista palstaa Rapakiventien palstaviljelijoiltä. Lähiöasema tarjoaa vertaisohjattua kollektuiivi viljelymahdollisuutta niille jotka haluavat pienimuotoisesti harjoitella hyötykasvien, yrttien ja juuresten kasvatusta. Lähiöasema tukee toimintaa taloudellisesti tarjoamalla käyttöön välineistöä sekä simeniä ym. (palaute tästä sivusta: sini.heino-mouhu(at)hel.fi) |